Aallon tutkimushankkeisiin 1,86 miljoonaa euroa Suomen Akatemialta
-akatemiaohjelman hankkeet, joita rahoitetaan yhteensä 6,5 miljoonalla eurolla.
Hankkeista viisi on useiden tutkimusryhmien muodostamia konsortioita. Rahoitetut hankkeet arvioitiin tieteelliseltä laadultaan erinomaisiksi ja lupaaviksi tutkimuksen vaikuttavuuden näkökulmasta.
Mineraalivarat ja korvaavat materiaalit (MISU) -akatemiaohjelmassa tarkastellaan perusteellisesti mineraalivarojen kokonaisuutta ja tuotetaan uusia ratkaisuja alan haasteisiin. Ohjelmassa luodaan tietopohjaa vastuulliseen kaivos- ja kierrätystoimintaan, jossa myös huomioidaan vaikutukset sekä luontoon että ympäröivään yhteiskuntaan. Ohjelmaan liittyvässä tutkimuksessa keskitytään laajasti ja syvällisesti harvinaisten, erityisesti metallisten, mineraalien esiintymiseen, ominaisuuksiin, prosessointiin, käyttöön ja kierrätykseen sekä metallisia mineraaleja korvaaviin materiaaleihin.
Ohjelmassa rahoitetaan seuraavia Aalto-yliopiston hankkeita:
Kallio, Tanja: Platina ryhmän metalleja sisältämättömien katalyyttien kehittäminen kestävän kehityksen turvaamiseksi, 361 073 euroa.
Karppinen, Maarit: Maankuoren yleisten alkuaineiden oksideihin perustuvat termosähköiset materiaalit, 550 035 euroa.
Kauppinen, Esko: Kestävän kehityksen mukaiset platinaryhmän metalleja sisältämättömät katalyytit, 314 935 euroa.
Laasonen, Kari: Kestävän kehityksen mukaiset platinaryhmän metalleja sisältämättömät katalyytit, 323 844 euroa.
Leveinen, Jussi: Uudet laser- ja spektrianalyysimenetelmät kaivosmittauksiin ja kaivannaisten in situ-tutkimuksiin, 313 323 euroa.
Lue lisää uutisia
Alumni Ding Ma: ”Haluan edustaa uuden ajan kaupunginjohtajaa”
37-vuotiaana Savonlinnan kaupunginjohtajan virkaan nouseva Ding Ma opiskeli Kauppakorkeakoulussa tieto- ja palvelujohtamista.
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.