Aallon sijoitus nousi Times Higher Educationin rankingissa
Aalto-yliopiston sijoitus Times Higher Educationin (THE) eilen julkaisemassa yleisrankingissa (World University Ranking 2016–2017) nousi välille 201–250, kun sijoitus viime vuonna oli 251-300. Vertailuun oli valittu mukaan lähes 1000 yliopistoa 79 maasta, ensimmäiseksi sijoittui Oxfordin yliopisto Isossa-Britanniassa.
Times Higher Educationin ranking mittaa yliopistojen menestystä viidellä osa-alueella: kansainvälisyys, tutkimus, viittaukset, opetus ja yrityksiltä saatava tutkimusrahoitus. Aalto-yliopisto sijoittui parhaiten kansainvälisyyttä mittaavalla osa-alueella: kansainvälisten opiskelijoiden ja henkilöstön osuus sekä kansainvälisten yhteisjulkaisujen määrä.
Aalto-yliopisto on erikoistunut tekniikkaan, talouteen ja taiteeseen, ja Aallolle relevanteimpia ovatkin ala- tai aihekohtaiset rankingit, joita myös THE julkaisee tämän yleisrankingin lisäksi.
Lue lisää:
Lue lisää uutisia
E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu
Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen
Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025
94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.