ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopisto jälleen 200 parhaan joukossa arvostetussa THE-yliopistovertailussa

Aalto paransi suoritustaan erityisesti yritysten kanssa tehtävässä yhteistyössä sekä opetuksessa.
Students
Opetus on yksi THE-vertailun osa-alueista. Kuva: George Atanassov / Aalto-yliopisto

Aalto-yliopisto paransi sijoitustaan yhden pykälän viime vuodesta ja nousi sijalle 195 Times Higher Educationin (THE) World University vertailussa. Vertailun osa-alueista Aallon saamat pisteet nousivat eniten opetuksessa sekä yritysyhteistyössä, jota arvioidaan yliopiston kyvyllä saada rahoitusta yrityksiltä sekä patenttien määrällä. 

THE:n World University Rankingeissa arvioitiin tänä vuonna yli 2000 yliopistoa 115 eri maasta ja alueelta. Ykkösenä oli jälleen Oxfordin yliopisto Britanniasta, nyt jo kymmenentenä peräkkäisenä vuonna. 

THE:n vertailussa yliopistojen menestystä arvioitiin 18 mittarin avulla viidellä eri osa-alueella, jotka olivat opetus, tutkimus, tutkimuksen laatu, yritysyhteistyö ja kansainvälisyys. 

Lue lisää vertailun tuloksista . 

Rankingit

Aalto-yliopisto on saavuttanut vahvoja sijoituksia kansainvälisillä yliopistoja vertailevilla ranking-listoilla. Paras alakohtainen sijoituksemme on 8. sija maailmassa taiteen ja muotoilun alalla, ja olemme sadan parhaan joukossa myös monilla muilla aloilla eri rankingien mukaan. Tältä sivulta löydät tietoa sijoittumisestamme tunnetuimmissa yliopistorankingeissä.

Lue lisää
Aalto University students enjoying sunny weather
  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.
Orcid
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Aalto-yliopisto ottaa käyttöön ORCID Researcher Connect -palvelun

Aalto-yliopisto on ottamassa käyttöön ORCIDin Researcher Connect -palvelun, joka helpottaa tiedonsiirtoa tutkijoiden ORCID-profiilien ja yliopiston tutkimustietojärjestelmän, ACRISin välillä.
MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu: