ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Aalto-yliopisto luo digitaalista kaksosta kehittävien yritysten verkoston

Digitaalinen kaksonen mullistaa tuotekehityksen ja ylläpidon kokoamalla kaiken saatavilla olevan tiedon fyysisestä paristaan. Aalto-yliopiston teollisen internetin kampus (AIIC) etsii konseptin kehittämisestä kiinnostuneita yrityksiä mukaan yhteistyöhön.
Industrial_Internet_kuvituskuva photo_Mikko_Raskinen

18. tammikuuta 2019 järjestetään Aalto-yliopistolla DigiTwin Demo Day, jossa esitellään DigiTwin-projektia ja kerrotaan yritysten mahdollisuuksista osallistua yhteistyöhön.

Koneista ja laitteista kertyy niiden elinkaaren ajalta valtava määrä erilaista dataa – suunnittelusta, käytöstä, huollosta ja päivityksistä. Tieto on arvokasta tuotteiden suunnittelussa ja ylläpidossa, sillä se auttaa muun muassa kehittämään sopivampia tuotteita eri käyttöympäristöihin ja arvioimaan paremmin huollon tarvetta.

Anturiteknologian ja esineiden internetin (Internet of Things, IoT) kehityksen ja hintojen laskun ansiosta esimerkiksi koneiden käytöstä ja osien kulumisesta voidaan kerätä entistä kattavammin ajantasaista ja tarkkaa tietoa.

Digitaalinen kaksonen pyrkii helpottamaan tämän tiedon hyödynnettävyyttä. Digitaalisella kaksosella tarkoitetaan reaalimaailman kohteen, kuten tuotteen tai järjestelmän, virtuaalista mallia, joka pitää sisällään kaiken fyysisestä paristaan saatavilla olevan tiedon.

Aalto-yliopistossa kehitetään digitaalisen kaksosen konseptia yhteistyössä Konecranesin, Siemensin, Ideal PLM:n, Remionin ja RD Velhon kanssa vuonna 2018 alkaneessa DigiTwin-tutkimushankkeessa, jota rahoittaa Business Finland. Tutkimusalustana toimii Konecranesin lahjoittama Ilmatar-siltanosturi, joka sisältää lukuisia dataa kerääviä järjestelmiä. Projektissa luodaan nosturille digitaalinen kaksonen ja tutkitaan sen luomia mahdollisuuksia liiketoimintaan ja koneensuunnitteluun.

Tavoitteena on edistää digitaalista murrosta suomalaisessa teollisuudessa. Kumppaniyritysten lisäksi myös muut suomalaiset yritykset voivat hyödyntää tutkimushankkeessa kehitettyjä ratkaisuja.

Yritysverkosto edistämään uusia liiketoimintamahdollisuuksia

Projektin yhteydessä on tavoitteena luoda Suomeen digitaalisen kaksosen kehityksestä kiinnostuneiden yritysten verkosto. Mukaan etsitään erityisesti analytiikan, tuotekehityksen ja ylläpidon tuotteita tai palveluita kehittäviä startupeja ja PK-yrityksiä. Myös kaikki muut aiheesta kiinnostuneet ovat tervetulleita verkostoon.

Verkoston yhteistyö perustuu konkreettiseen yhdessä tekemiseen ja kokeilemiseen hyödyntäen Aallon teollisen internetin kampuksen (AIIC) kehitystyökaluja ja koulutusta. Aalto-yliopisto fasilitoi verkostoa, edistää potentiaalisten innovaatioiden syntyä sekä tarjoaa mahdollisuuden esitellä kehitystyön tuloksia verkoston tapahtumissa.

AIIC:n ympäristössä yritykset voivat testata ja kehittää teollisen internetin valmiuksiaan sekä päivittää osaamistaan julkisen tutkimuksen viimeisimmillä tuloksilla. Yritykset voivat hyödyntää verkostoa myös kaupallisten mahdollisuuksien kartoittamiseen.

Mukaan voit tulla esimerkiksi näin: 

  1. Osallistu yliopistolla järjestettävään DigiTwin-verkoston tapahtumaan 18.1.2019. Tapahtumassa pääset tutustumaan käynnissä olevan projektin tavoitteisiin, kehitysalustaan ja osallistujiin. Lisätietoja ja ilmoittautuminen löytyvät ³Ùää±ô³Ùä.
  2. Toisessa vaiheessa voit tuoda DigiTwin-kehitysalustaan palan omaa osaamistasi, esimerkiksi IoT-anturin, joka yhdistetään osaksi kokonaisuutta.
  3. Kolmannessa vaiheessa osa yrityksistä otetaan mukaan tiiviimpään yhteistyöhön osaksi projektikonsortiota.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Tapahtuman nettisivu
Projektin nettisivu

³Û³ó³Ù±ð²â²õ³ó±ð²Ô°ì¾±±ôö:
projektipäällikkö, tohtorikoulutettava Juuso Autiosalo
juuso.autiosalo@aalto.fi

Lisää aiheesta Aalto.fi:ssä:

DigiTwin versio 2

DigiTwin Lab

The DigiTwin Lab is a cutting-edge research facility dedicated to exploring the frontiers of the Industrial Internet of Things, Digital Twins, Extended Reality interfaces, and Metaverse.

Department of Energy and Mechanical Engineering
Aalto University Industrial Internet Campus and Ilmatar Crane

DigiTwin-hankkeen demopäivä

Tervetuloa DigiTwin tutkimusprojektin Demo Dayhin, missä koet ja näet 'digital twin' -demoja ja kuulet tutkimustuloksista.

Tapahtumat
Aalto Industrial Internet Campus

Teollisen internetin kampus

Aalto-yliopiston teollisen internetin kampus (AIIC) on opiskelijoille, tutkijoille ja yrityksille tarkoitettu yhteistyöalusta älykkäiden, yhdistettyjen tuotteiden ja palvelujen luontiin. Teollisen internetin kampus mahdollistaa monitieteisen tutkimuksen, koulutuksen ja innovaation teollisuuden kumppaneiden kanssa.

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.