ʵ

Uutiset

Ennätysmäärä hakemuksia englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin

Aalto-yliopisto sai ohjelmiinsa kaikkiaan 7 362 hakemusta.
Opiskelija Design Factorylla.

Kiinnostus Aalto-yliopiston englanniksi opetettaviin kandidaattiohjelmiin jatkaa kasvuaan. Hakuaika näihin ohjelmiin päättyi 19. tammikuuta. Kaiken kaikkiaan kahdeksaan englanninkieliseen hakukohteeseen saatiin 7 362 hakemusta, missä oli kasvua peräti 59 % edellisvuotiseen verrattuna. 

”Lämmin kiitos kaikille hakijoille! On todella ilahduttavaa nähdä, että englanninkieliset kandidaattiohjelmamme kiinnostavat hakijoita kansainvälisesti. Tavoitteemme on tarjota yhä monipuolisempaa ja laadukkaampaa kandidaattitason koulutusta, joka sopii myös kansainvälisille hakijoille. Uutena väylänä opintoihin Aalto-yliopisto kehittää tällä hetkellä yhteistyössä muiden suomalaisten yliopistojen kanssa digitaalisia polkuopintoja, joiden avulla kansainväliset hakijat voivat tulla hyväksytyiksi tutkinto-opiskelijoiksi tekniikan alalle”, toteaa vararehtori Petri Suomala. 

Kauppatieteiden alan Economics-ohjelma sai 1 349 hakemusta, ja Mikkelissä järjestettävään International Business -ohjelmaan tuli 1 151 hakemusta. Taiteiden alan Design-ohjelmaan saatiin 644 hakemusta. Tekniikan alalla Science and Technology -ohjelman viidestä hakukohteesta Chemical Engineering sai 598 hakemusta, Computational Engineering 993, Data Science 1 229, Digital Systems and Design 788 ja Quantum Technology 610 hakemusta. 57 % hakemuksista tuli kansainvälisiltä opiskelijoilta, jotka ovat suorittaneet pohjakoulutuksen Suomen ulkopuolella. 

Korkeakoulujen kevään ensimmäisen yhteishaun tulokset julkaistaan viimeistään 3.6.2022. 

Juuri päättynyt haku koskee Aalto-yliopiston englanninkielisiä kandidaattiohjelmia, jotka alkavat syksyllä 2022. Suomen- ja ruotsinkielisten kandidaattiohjelmien hakuaika on 16.–30.3.2022. 

Haitko Aallon englanninkielisiin kandidaattiohjelmiin? Haluaisimme kuulla, miksi hait Aalto-yliopistoon ja millainen kokemuksesi hakemisesta oli.  

Tutustu opiskelijaelämään (englanniksi)! 

  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Henkilö neulotussa hatussa ja punaisessa huivissa seisoo lumisessa pihassa, taustalla rakennuksia ja puita.
Opinnot Julkaistu:

Minecraft-peli innosti Kasper Fröjdön opiskelemaan arkkitehdiksi

Määrätietoinen valmistautuminen pääsykokeisiin palkittiin opiskelupaikalla heti ensi yrittämällä, ja kesätöissä Fröjdö on jo päässyt piirtämään venevajan.
Henkilö seisoo kirjastossa, yllään vaaleanharmaa poolopaita ja huivi. Taustalla näkyy kirjahyllyjä ja kattovaloja.
Opinnot Julkaistu:

Jill Laurén valitsi tuotantotalouden, koska halusi pitää mahdollisimman monta ovea avoinna

Opinnot yhdistävät luonnontieteitä ja yhteiskuntatieteitä, ja eniten Laurén on oppinut projekteista, joissa ratkotaan oikeiden yritysten aitoja haasteita ja joissa teoriaosaamista pitää osata soveltaa.
Henkilö, jolla on vaaleanpunainen villapaita ja kaulakoru, seisoo sisätiloissa, taustalla sumeat valot.
Opinnot Julkaistu:

Fanny Koskinen valitsi rakennustekniikan poissulkumenetelmällä

Kiinnostuksen kohde luonnontieteet yhdistyy opinnoissa sopivasti teoriaan ja käytäntöön. Opiskelijan elämään kuuluvat myös oman alan työ ja aktiivinen rooli Aallon ruotsinkielisten opiskelijoiden järjestössä.
MyCourses aktiviteetti
Poikkeustilanteet, Opinnot Julkaistu: