ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

"Karjaonni, arjen rikkaus ja luopumisen haikeus"

Toivola-dokumenttielokuvalle parhaan opiskelijaelokuvan palkinto Tampereen elokuvajuhlilla.
still_toivola_700_400_fi.jpg

Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK myönsi opiskelijapalkinnon Kaisa Astikaisen dokumenttielokuvalle Toivola (2016), 30min. Kaisa Astikainen opiskelee elokuva- ja TV-tuotantoa Aalto-yliopiston elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitoksella. Toivola on hänen esikoisohjauksensa.

"Pariskunta pitää pientä maitotilaa jossain Suomessa, kaukana metsien keskellä. Sukupolvien työ on tulossa päätökseensä, kun jatkajaa tilalle ei ole ja edessä häämöttää eläkkeelle jääminen. Vielä viimeisen vuoden ajan kaikki kuitenkin jatkuu ennallaan, ja päivät täyttyvät työstä vuodenkierron mukaan. Elokuva karjaonnesta, arjen rikkaudesta ja luopumisen haikeudesta."

Toivola kertoo pienen itäsuomalaisen maitotilan viimeisestä vuodesta, ennen kuin karja laitetaan pois ja navetan ovet sulkeutuvat lopullisesti. Ohjaaja Kaisa Astikainen on taltioinut dokumentissaan omien vanhempiensa työtä ja karjatilan päivittäistä elämää. Samalla elokuva on kertomus sukupolvien työn ja perinteen ketjun katkeamisesta Toivolan tilalla.Toivola-dokumentti sai ensi-iltansa Docpoint Helsingin dokumenttielokuva-festivaalilla tammikuussa 2016.

Dokumentin työryhmä:

Ohjaus, käsikirjoitus ja tuotanto: Kaisa Astikainen

Käsikirjoitus ja leikkaus: Nina Ijäs (MA-lopputyö)

Kuvaus: Markus Tynskä

Ää²Ô¾±²õ³Ü³Ü²Ô²Ô¾±³Ù³Ù±ð±ô³Ü: Tuukka Nikkilä

Musiikki: Paavo Malmberg

(Sibelius-Akatemia)

Tuotanto: Toivola-filmi Oy, yhteistuotanÄûÃʵ¼º½-yliopisto / ELO Helsinki Film School- kanssa

Elokuvaäänityksen ja äänisuunnittelun professori Pietari Koskisen kädenjälkeä kuvattiin huolitelluksi Ville Suhosen elokuvassa Ompelijatar (94 min), jolle tuomaristo myönsi erikoispalkinnon. Tuomariston perustelut palkinnolle olivat:

"Yhteiskunnalle vaaralliseksi luokitellun ja teloitetun Martta Koskisen tarina, kappale vaietuinta suomalaista historiaa, muotoutuu eheäksi ja tyylillä dramatisoiduksi teokseksi. Martan vakaumuksellisen kärsimystien ympärille rakentuu rikas kulttuurihistoriallinen kudos, kokonainen aikakauden kuva. Huoliteltu äänimaailma ja musiikki viimeistelevät puhuttelevan ja taitavasti käsikirjoitetun elokuvan."

Lisätietoa elokuvista:

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Matti Aksela
Palkinnot ja tunnustukset, Yliopisto Julkaistu:

Perustieteiden korkeakoulun vuoden alumni Matti Aksela: aina kannattaa oppia uutta

Aksela mentoroi kansainvälisiä opiskelijoita Aalto International Talent -ohjelmassa ja toivoo teknologia-alalle entistä enemmän monimuotoisuutta.
Henkilö tummassa takissa seisoo tiili- ja kiviseinän vieressä, taustalla puisto ja puita.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Sähkötekniikan korkeakoulun vuoden 2025 alumni Ville Voipio: Tärkeintä on osata omaksua uusia taitoja

Kolme teemaa ohjaavat Ville Voipion uraa: digitalisaatio, kestävyys sekä talouden hyvinvointi. Vuoden alumni -tunnustus jaettiin Alumni Weekend -tapahtumassa 25.10.2025.
Mies tummassa puvussa ja sinisessä solmiossa seisoo puisessa huoneessa, jossa on isot ikkunat ja riippuvalaisimet.
Palkinnot ja tunnustukset Julkaistu:

Polymeeriteknologiasta kansainvälisiin tutkimuskeskuksiin – Kemian tekniikan vuoden alumni Petri Lehmus

Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus on valittu Kemian tekniikan korkeakoulun vuoden alumniksi. Hän on urallaan johtanut kansainvälisiä tutkimuskeskuksia, rakentanut Nesteen uusiutuvan liiketoiminnan menestystarinaa ja edistänyt Aalto-yliopiston kemiantekniikan tutkimusta ja koulutusta.
Mika Viljanmaa, Insinööritieteiden korkeakoulun Vuoden alumni 2025
Palkinnot ja tunnustukset, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Tarpeettomia asioita ei kannata kehittää, korostaa Insinööritieteiden korkeakoulun vuoden alumni Mika Viljanmaa

Viljanmaa on palkittu keksijä, joka kutsuu Otaniemeä ammatilliseksi ja henkiseksi kodikseen.