ʵ

Uutiset

Maahanmuuttajayrittäjien potentiaali huomioitava lähiöiden kehittämisessä

Kaupunkiuudistusta tulee tehdä vuorovaikutteisemmin yhdessä yrittäjien ja kiinteistönomistajien kanssa.
Maahanmuuttajayrittäjät ovat elävöittäneet ostoskeskus Puhosta Itäkeskuksessa
Ostoskeskus Puhos Itäkeskuksessa. Kuva: Johanna Lilius

Yhä useampi lähiöasukas Suomessa on ulkomaalaistaustainen. Helsingin seudun väestöennusteen mukaan vieraskielisten asukkaiden osuus kasvaa vuoteen 2035 mennessä 25 prosenttiin. Tämä näkyy myös seudun palveluiden tarjonnassa ja kysynnässä.

Kaupungistumisen ja väestönkasvun myötä myös maahanmuuttajavaltaisiin lähiöihin kohdistuu useita kaupunkiuudistusohjelmia. Kaupunkiuudistusten tavoitteena on paitsi uusien kotien rakentaminen myös lähiöiden elinvoimaisuuden parantaminen.

Ulkomaalaistaustaisten yrittäjien merkitystä ja huomioimista kaupunkisuunnittelussa on selvitetty Ympäristöministeriön Lähiöohjelman MAKU-hankkeessa, jonka loppuraportti Lähiöiden maahanmuuttajayrittäjät osana kaupunkiuudistusta on nyt julkaistu.

Raportti on suunnattu etenkin poliitikoille ja kaupunkisuunnittelun ja -kehittämisen parissa työskenteleville virkamiehille. Se esittää esimerkkien avulla, miten ilmiöön on vastattu Ruotsin lähiöissä ä ehdottaa, miten maahanmuuttajayrittäjät tulisi kohdata ja ottaa kaupunkiuudistuksen osallisiksi Suomen kontekstissa.

Vanhoille ostareille uutta nostetta

Kaupunkiuudistuksen tavoitteena on tyypillisesti toimia segregaation vastavoimana lisäämällä asuinalueen vetovoimaisuutta ja parantamalla alueen sosiaalista statusta. Käytännössä kaupunkiuudistus tarkoittaa ä alueen fyysistä uudistamista, esimerkiksi purkamisen ja uudisrakentamisen kautta, että alueen asukkaiden sosioekonomisen profiilin nostamista lisäämällä omistusasumista. Kaupunkiuudistukseen liittyvät toimet ovat lisänneet monen kaupungin ja alueen viihtyisyyttä.

Maahanmuuttajien ja erityisesti maahanmuuttajayrittäjien kohdalla kaupunkiuudistuksen ongelma kiteytyy yleensä siihen, että etniset palvelut keskittyvät paikkoihin, joista valtaväestön yritykset ovat syystä tai toisesta lähteneet. Suomessa tällaisia paikkoja ovat tyypillisesti lähiöiden ostarit.

Viime vuosina erityisesti Lähi-Idästä ja Afrikasta tulleet maahanmuuttajat ovat muuttaneet monien lähiöiden vanhojen ostareiden luonnetta. Esimerkiksi Helsingissä Itäkeskuksen Puhos on ollut vuosia valtavirtayrittäjien hylkäämä, mutta maahanmuuttajien myötä se on saanut uuden elämän. Kontula puolestaan kärsi “pubistumisesta”, mutta siellä on tapahtunut uutta nostetta maahanmuuttajien tarjoamien palveluiden myötä.

”Yrittäjyys on merkittävä voimavara maahanmuuttajayhteisöille. Ensinnäkin yrittäjyys on tyypillisesti väylä uuden maan työmarkkinoille. Maahanmuuttajat voivat hyödyntää yrityksen perustamisessa olemassa olevaa ylikansallista kulttuurista ja taloudellista pääomaa, eikä yrittämiseen tarvita välttämättä kohdemaan kielitaitoa”, kertoo tutkija Johanna Lilius Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta.

Vuorovaikutus ja tiedonkulku on tärkeää

Raportissa todetaan, että kaupunkisuunnittelussa tärkeää on vuorovaikutus eri sidosryhmien kanssa ja asukkaiden ja yrittäjien suunnitteluun osallistaminen. Ulkomaalaistaustaisten yrittäjien jääminen lähes huomiotta vuorovaikutuksessa on kuitenkin hyvin yleistä.

”Keskusteluyhteyttä uudistuksen kohdetta käyttävien toimijoiden kanssa on ryhdyttävä rakentamaan heti, kun uudistus tulee vireille. Vuorovaikutukseen ja tiedonkulkuun on panostettava suunnitelman eri vaiheissa ja suunnitelmien muuttuessa”, raportissa linjataan.

"Suunnittelukilpailuissa puolestaan pitäisi kiinnittää erityistä huomiota käyttäjänäkökulman huomioimiseen ja varmistaa, että se kuuluu myös kilpailun arviointiperusteisiin. Kaupunkien on mahdollista tehdä eettisiä valintoja ja edellyttää niitä myös suunnitteluvarauksia tekeviltä sijoittajilta", sanoo lehtori Hossam Hewidy Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitokselta.

Lähiöiden maahanmuuttajayrittäjät osana kaupunkiuudistusta -raportin laativat Aalto-yliopiston arkkitehtuurin laitoksen tutkijat Hossam Hewidy ja Johanna Lilius ä Kaisa Schmidt-Thomé Demos Helsingistä.

äپٴᲹ:

Vanhempi tutkija Johanna Lilius, Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun arkkitehtuurin laitos, johanna.lilius@aalto.fi, 050 3610 694

Lue lisää:

Kerrostaloja Myyrmäessä

Sijoittajat innostuivat lähiöistä – vaihtelevin seurauksin

Myyrmäkeen rakennetaan yksiöitä ja kaksioita, Myllypuroon perheasuntoja. Ero selittyy ennen kaikkea erilaisilla kaavoitus- ja tontinluovutusvaatimuksilla, sanoo tutkija Johanna Lilius. Vanhoille asukkaille lähiöiden uudistaminen voi käydä kalliiksi.

Uutiset
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.