ÄûÃʵ¼º½

Uutiset

Surgifyn tekniikka tekee kallonavausleikkauksista turvallisempia ja nopeampia

Aallossa jalostunut innovaatio voi auttaa lääkäreitä ja potilaita jo reilun vuoden kuluttua.
Terveysteknologiaan panostetaan Aallossa, kiittelevät Petri Kuosmanen (vas.) ja Visa Sippola.

Maailmassa tehdään vuosittain arviolta 770 000 kallonavausoperaatiota. Niistä noin 30 prosentissa kallonalaisille pehmytkudoksille aiheutuu eriasteisia vaurioita.

– Poraaminen on riskialtteimpia juttuja luu- ja hammastoimenpiteissä, sillä se vaatii fyysistä voimaa, mutta samalla pitää varoa herkkiä kudoksia tai luun sisällä olevia suonia ja hermoja, kertoo projektikoordinaattori Visa Sippola.  Kolme vuotta sitten hän työskenteli HUSin ja Helsingin yliopiston tutkijana ja sai idean vähemmän vaurioittavasta luukirurgiasta jutellessaan neurokirurgi Juha Hernesniemen kanssa.

– Soitin Aaltoon koneensuunnittelun professori Petri Kuosmaselle, joka löysi minulle aisapariksi mahtavan insinööriopiskelijan Shahab Haerin. Rekrytoimme mukaan myös tuotantotaloutta opiskelleen Juho °ä²¹°ù±èé²Ô¾±²Ô, ja saimme TEKESin Tutkimuksesta uutta tietoa ja liiketoimintaa -rahoituksen, Sippola kertaa Surgifyksi nimetyn kaupallistamisprojektin alkua.

Kudokset irti luusta

Surgifyn patentoima keksintö on oikeastaan lisäosa, joka auttaa tehokkaasti mutta hellävaraisesti irrottamaan luunalaiset kudokset porattavasta luusta. Etenkin vanhemmilla potilailla kallon alla olevat kudokset ovat usein liimautuneet kalloon kiinni.

– Tekniikkaamme voidaan hyödyntää myös esimerkiksi rintakehän uusintaleikkauksissa, joka on pahimmillaan korkean riskin toimenpide, sillä sydän tai aortta voi olla liimautunut avattavaan rintakehään, Sippola selittää.

Vähemmän vaurioittavan luukirurgian kehittämisessä Surgifyn monialaista tiimiä tukee kovista nimistä koostuva ohjausryhmä. Juha Hernesniemen lisäksi mukana ovat muun muassa HUSin neurokirurgian yksikön johtaja Mika Niemelä sekä ortopedian ja traumatologian professori, ylilääkäri Jari Salo.

Aaltoa Sippola ja projektin vastuullisena vetäjänä toimiva Kuosmanen kiittävät tuesta ja innostavasta ilmapiiristä.

– Terveysteknologiaan selvästi panostetaan, ja täällä on mahtava tekemisen meininki, Kuosmanen kiteyttää.

Surgifyn tiimillä on kunnianhimoinen aikataulu.

– Tavoitteemme on aloittaa kliiniset kokeet ensi keväänä. Markkinoille tähtäämme reilun vuoden päästä, Sippola paljastaa ja myöntää, että kaupallistamisessa on haasteensa.

– Juha Hernesniemikin sanoi, että kirurgien vakuuttaminen tulee olemaan vaikeaa – meidän pitää aukottomasti osoittaa heille tekniikan toimivuus. Vähemmän vaurioittava luukirurgia on kuitenkin iso mahdollisuus: se voi vähentää inhimillistä kärsimystä ja tuoda myös merkittäviä aika- ja kustannussäästöjä. Hernesniemen mukaan kyseessä on todellinen läpimurto.

³¢¾±²õä³Ù¾±±ð³Ù´ÇÂá²¹:

Projektikoordinaattori Visa Sippola
p. 050 304 6045
visa.sippola@aalto.fi

Professori Petri Kuosmanen
p. 0500 448 481
petri.kuosmanen@aalto.fi

  • ±Êä¾±±¹¾±³Ù±ð³Ù³Ù²â:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Learning Centre graphics
Tutkimus ja taide, Opinnot Julkaistu:

E-aineistojen etäkäyttöön tarkoitettu proxy-välityspalvelin muuttuu

Jos sinulla on ongelmia e-aineistojen käytössä, kokeile käyttää e-aineistoa VPN-yhteyden avulla.
Ikääntyneitä asukkaita katsomassa kasvatuslaatikoita kirjaston edessä
³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Kestävä kaupunki on myös ikäystävällinen

Kaupunkien tulee ottaa ikääntyneet mukaan kaupunkiympäristön suunnitteluun nykyistä vahvemmin.
Aalto Startup Center x A Grid Demo Day 2026
Kampus, ³Û³ó³Ù±ð¾±²õ³Ù²âö Julkaistu:

Liity mukaan Demo Day 2026 -tapahtumaan A Gridissä

4. maaliskuuta kannattaa suunnata A Gridiin, sillä silloin järjestetään Aalto Startup Center x A Grid Demo Day.
On the background, white radiant lines over a black bacground and only hair and shoulder of a person passing by visible
Tutkimus ja taide Julkaistu:

Katsaus Aallon avoimiin julkaisuihin 2025

94 % Aalto-yliopiston vuoden 2025 tieteellisistä lehtiartikkeleista on avoimesti saatavilla. Kun mukaan lasketaan kirjakappaleet ja konferenssiartikkelit, avoimia artikkeleita on yhteensä 91 %.