ʵ

Uutiset

۳ٱ𾱲ٲö Aallon kanssa tuo Nesteelle merkittävää taloudellista hyötyä

۳ٱ𾱲ٲön tuloksena Nesteen polttoainetutkimukseen tuotiin digitaalisia työkaluja perinteisen testaamisen rinnalle.
Nesteen polttoainejalostamon tankit Porvoossa
Nesteen jalostamo Porvoossa. Kuva: Neste Oyj

Ennen kuin polttoaine tulee markkinoille, sen ominaisuuksia ja palamista moottorissa testataan tarkasti. Tämä on perustunut pitkälti kokeelliseen, polttomoottoreilla tehtävään tutkimukseen, mikä on kallista ja aikaa vievää. Maailman johtava uusiutuvan lentopolttoaineen ja uusiutuvan dieselin tuottaja Neste halusi asiaan muutoksen. 

“Vaikka polttoaineita on tutkittu jo yli sata vuotta, tietyt asiat on edelleen täytynyt varmentaa käytännön kokein. Halusimme viedä polttoainetutkimuksemme digiaikaan ja selvittää, millaisia mahdollisuuksia digitaalinen mallinnus voisi tuoda polttoaineiden kehitykseen ja testaukseen”, Nesteen tutkimus- ja kehitysjohtaja Petri Lehmus sanoo. 

Neste ja Aalto yhdistivät osaamisensa kolmivuotisessa Digifuels-projektissa, jossa perinteinen kemian osaaminen ja insinööritiede yhdistyivät uusimpien digitaalisten ratkaisujen hyödyntämiseen. Energiatekniikan apulaisprofessori Annukka Santasalo-Aarnion johtaman projektin tiimoilta julkaistiin myös 15 tutkimusartikkelia, neljä väitöskirjaa ja neljä diplomityötä. 

Digitaalinen testaus tehostaa tuotantoa

Tiiviin yhteistyöprojektin tuloksena Neste sai käyttöönsä koneoppimiseen perustuvat digitaaliset työkalut polttoaineiden laadun ennustamiseen, mikä tuo merkittävää hyötyä yhtiön tuotantoon. 

“Uudet työkalut ovat selvästi vanhoja tarkempia, mikä voi tuoda isoissa volyymeissa meille jatkuvaa ja merkittävää taloudellista hyötyä – puhumme jopa miljoonista vuosittain”, sanoo Teemu Sarjovaara, Nesteen tuotteista vastaava osastopäällikkö. ”۳ٱ𾱲ٲö tuo meille siis reippaasti enemmän arvoa, kuin mitä sen kustannukset olivat.” 

”Toinen tärkeä tekijä on se, että strategisen yhteistyökumppanimme Aallon osaaminen polttoaineisiin liittyen vahvistui projektin myötä, mistä on meille iloa myös tulevaisuudessa.”

Näimme, että olemme jonkin merkittävän äärellä.

Teemu Sarjovaara, Neste

Nesteen mukaan onnistuneen yhteistyöprojektin avaimia oli useita. ۳ٱ𾱲ٲölle omistauduttiin pitkäjänteisesti kummankin tahon puolelta, ja osaamista jaettiin puolin ja toisin – kummankin vahvuuksia ja tarpeita kunnioittaen. 

”Aallossa ymmärrettiin hyvin, kuinka tärkeä liiketoiminnallinen motiivi on yritykselle yhteistyötä tehdessä. Toisaalta myös yliopiston tarve julkaista tutkimusta pidettiin mielessä alusta alkaen. Alussa luotiin yhteistä ymmärrystä aihepiiristä, mikä vaati aikaa. Sitten tuloksia alkoikin tulla huikean nopeasti ja näimme, että olemme jonkin merkittävän äärellä”, Sarjovaara kertoo. 

Yksi yliopistoyhteistyön hyöty Nesteelle on ollut myös uusien osaajien rekrytointi ja työnantajamielikuvan vahvistaminen. 

”Projektin loputtua rekrytoimme projektissa mukana olleita henkilöitä Aallosta. Rekrytointia helpotti, kun tekijät ovat tuttuja ja he tuntevat tutkimusaiheemme jo valmiiksi. Uskon, että myös aktiivinen esilläolomme tapahtumissa sekä tavallista avoimempi tutkimuksemme jakaminen saattoi herättää opiskelijoiden ja tutkijoiden mielenkiinnon”, Nesteen projektipäällikkönä toiminut Anna Karvo toteaa. 

CHEM students working in a lab

Tutkimusyhteistyö ja innovaatiot

Tutkimusyhteistyö käynnistyy usein yhteisprojektista, mutta se voi myös kasvaa pitkäjänteiseksi strategiseksi kumppanuudeksi.

۰ٲٱ𾱲ٲö
Chemical engineering laboratory

Strateginen yrityskumppani Neste

Aalto-yliopisto ja Neste pyrkivät yhteistyössä etsimään ratkaisuja suuriin globaaleihin haasteisiin yhdistämällä korkean tason tutkimuksen johtavaan teolliseen osaamiseen.

۰ٲٱ𾱲ٲö
  • äٱٳٲ:
  • Julkaistu:
Jaa
URL kopioitu

Lue lisää uutisia

Jaettu kuva: vasemmalla valkoinen rekka tiellä kasvien kanssa; oikealla digitaalisia linjoja ja osittainen kasvot. Teksti: unite! #UniteSeedFund
Palkinnot ja tunnustukset, ۳ٱ𾱲ٲö Julkaistu:

Merkittävä EU-rahoitus kahdelle Unite! Seed Fund -hankkeelle, joissa Aalto on mukana

Kaksi arvostettua EU-rahoitusta on myönnetty hankkeille, joita on alun perin tuettu Unite! Seed Fund -rahoituksella. Aalto-yliopisto on mukana molemmissa hankkeissa.
arotor adjustable stiffness test setup
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide Julkaistu:

Miljoonarahoitus uuden sukupolven koneteknologian kehittämiseen – tavoitteena tuottavuusloikka useilla vientialoilla

BEST-hankkeessa kehitetään uudenlaisia tiiviste-, laakerointi- ja vaimennusteknologioita useiden teollisuudenalojen käyttöön.
TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää. Kuva: Kauppakorkeakoulu Hanken.
Tutkimus ja taide Julkaistu:

TAIMI-hanke rakentaa tasa-arvoista työelämää – kuusivuotinen konsortiohanke etsii ratkaisuja rekrytoinnin ja osaamisen haasteisiin

Tekoäly muuttaa osaamistarpeita, väestö ikääntyy ja työvoimapula syvenee. Samalla kansainvälisten osaajien potentiaali jää Suomessa usein hyödyntämättä. Näihin työelämän haasteisiin vastaa Strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama kuusivuotinen TAIMI-hanke, jota toteuttaa laaja konsortio.
Unite! Seed Fund 2026: Hakemus alkaa 20. tammikuuta. Hakemukset avoinna opiskelijatoimintaan, opetukseen ja tutkimukseen.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide, Opinnot, Yliopisto Julkaistu:

Unite! Seed Fund 2026: Hakukierros avautuu 20. tammikuuta 2026

Tutustu ennakkoon Unite! Seed Fund 2026 -hakukierrokseen. Haku sisältää kolme rahoituslinjaa: opiskelijatoiminta, opetus ja oppiminen sekä tutkimus ja tohtorikoulutus.