ʵ

Uutisia tutkimuksesta ja taiteesta

3278 hakutulosta Uutinen, Tutkimus ja taide

Professor of Practice Pekka Mattilan johtamalle hankkeelle Suomen Akatemian rahoitus

Tutkimuksen tavoitteena on selittää suomalaisen liikkeenjohdon koulutuksen kehitystä ja ymmärtää siihen vaikuttaneita tekijöitä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Keltainen Aalto-lippu. Kuva: Juha Juvonen / Aalto-yliopisto

Tutkijat valmistelevat uudenlaista aivostimulaatioterapiaa potilaskäyttöön

Teknologiasta voi hyötyä suuri määrä muun muassa vakavasta masennuksesta, kroonisesta kivusta tai aivohalvauksesta kärsiviä potilaita. Hankkeessa tulee löytää tasapaino uuden laitteen monimutkaisuuden, hinnan ja siitä saatavan hyödyn välille.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
ConnectToBrain mTMS / Northbay Oy

Maailman muotoilu uudelleen kuuluu jokaiselle

Helsinkiin rakennettava arkkitehtuuri- ja designmuseo kutsuu muuttamaan maailmaa suunnittelijan lailla, sanoo Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun dekaani Tuomas Auvinen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Uuden museon konsepti

Miltä eri puulajit kuulostavat? Kävijät pääsevät ohjaamaan puuorkesteria Heurekan uudessa näyttelyssä

Aalto-yliopiston ja Taideyliopiston tutkijat loivat soivan elämyksen Tiedekeskus Heurekan puuaiheiseen näyttelyyn.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Lähikuvasssa kädet rakentamassa puusta kaiutinta akustiikan laboratoriossa. Kuva: Jussi Rämö

Suomen kielen puheentunnistus kehittyy Elisan ja Aalto-yliopiston yhteistyön ansiosta

Uusi, tarkempi puheentunnistusteknologia parantaa puheeseen perustuvia palveluita.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvituskuvassa kaksi puhelinta, joiden näytöillä kasvot. Kuvitus: Taru Happonen.

Frank Martela ja Derin Kent: Mitä tehdä, jos työ tuntuu merkityksettömältä?

Tutkijoiden mukaan kriisit voivat ongelmien ohella tarjota mahdollisuuden löytää omasta työstä syvempi merkityksellisyys, uudenlainen urapolku tai tilaisuuksia henkilökohtaiseen kasvuun.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Derin Kent and Frank Martella

Väitöspäivä oli olosuhteista huolimatta upea!

Marleen Wierenga on yksi kahdeksasta tänä keväänä Kauppakorkeakoulussa etänä väitelleistä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
tohtorinhattuja rivissä

Metallialan yritykset tarvitsevat työntekijöitä ja maisteriohjelma opiskelijoita – mikä ratkaisuksi?

”Hauskinta tässä yhteistyössä on se, että kaikki voittavat”, sanoo metallurgian professori Ari Jokilaakso.
۳ٱ𾱲ٲö, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Department of Chemistry and Materials Science

YHTÄJALKAA-hankkeen loppuwebinaari

YHTÄJALKAA-hankkeen loppuwebinaarissa esiteltiin hankkeen tuloksia ja politiikkasuosituksia
Tutkimus ja taide
Julkaistu:

Yhteishankkeessa etsitään ratkaisuja vähänpäästöiseen teollisuuteen

Sähkön muuttaminen toiseen energiamuotoon ja tarvittaessa takaisin sähköksi on P2X-teknologian perusidea, jota voidaan soveltaa muun muassa synteettisten polttoaineiden ja sähköruoan tuotannossa.
Mediatiedotteet, Tutkimus ja taide
Julkaistu:
gas flow

Henri Weijo Journal of Consumer Research -lehden toimitusneuvostoon

Journal of Consumer Research on johtava kuluttajatutkimuksen alan lehti ja yksi FT50-listan lehdistä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Henri Weijo

Elokuvatutkimuksen perusteella moraalinen pohdinta näkyy aivojen aktiivisuudessa ja silmien liikkeissä

Aivoalueita voidaan ottaa joustavasti käyttöön tarpeen mukaan.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Picture: Mareike Bacha-Trams.

Mittausmenetelmä paljastaa akselin virheellisen muodon

Maailmassa käytetään paljon pyöriviä koneita. Tutkimuksessa selvitettiin, miksi osa uusista sähkökoneiden roottoreista ei läpäise teollisten standardien vaatimuksia akselin heitosta.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Rotor

Musiikkimuseo FAMEssa avautuu heinäkuussa Metal Export -näyttely

Näyttely pohjautuu akatemiatutkija Toni-Matti Karjalaisen käsikirjoitukseen.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Moder Heavy Metal Conference attendee passes (2018)

Käsilaukku – moderni markkinapaikan ikoni

Käsilaukun kehitys ikoniksi ja brändätyksi persoonallisuuden korostajaksi nivoutuu läheisesti naisen aseman kehitykseen yhteiskunnassa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvassa näkyy nainen, joka kantaa käsilaukkua. Kuvan otti Roope Kiviranta Aalto-yliopistosta.

Suunnittelu apuna sujuvan tiedonhaun edistämisessä

Kuukauden väitös: Khalil Klouchen tutkimus on ihmisen ja koneen välisen vuorovaikutuksen alalta.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
tummatukkainen mies hymyilee kuvassa

Väitös: Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii päästökauppaa tehokkaampia keinoja

Väitöstutkimus pyrkii lisäämään ymmärrystä ideologioiden ja vallan merkityksestä ilmastopolitiikassa.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Kuvituskuva: Materials Platform. Photo: Mikko Raskinen

Suomalaisten datankäyttö kasvaa vauhdilla ja lisää koko informaatiosektorin sähkönkulutusta

Suomessa mobiilidatan käyttö kasvaa muita maita nopeammin, käy ilmi Aalto-yliopiston ja Etlan tuoreesta raportista.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
Hands holding a smartphone that displays a map application

Near futures -verkkonäyttely tarjoaa näkymän tulevaisuuden ratkaisuihin

Lukuvuonna 2019–2020 valmistuneiden maisteriopiskelijoiden yhteiskunnallisesti kiinnostavia töitä on nyt nähtävillä verkkonäyttelyssä.
Tutkimus ja taide, Opinnot
Julkaistu:
In_Tension_4_Photo_by_ Eeva Suorlahti.png

Apulaisprofessori Ewald Kiblerin tutkimusryhmälle Suomen Akatemian erityisrahoitus

Ryhmä aikoo tutkia koronakriisin vaikutuksia yli 50-vuotiaisiin yrittäjiin, joille kriisi aiheuttaa monia riskejä.
Tutkimus ja taide
Julkaistu:
The photo shows the School of Business main staircase. The photo was taken by Unto Rautio.